
Bordercollie Jepin & karvapallokleinien Oton ja Roopen touhotusta
Jep (Noblefamily's Righ As Rain), pian 2-vuotias bordercollieuros on saanut kunnian luovuttaa nimensä blogin käyttöön. Jepin kanssa opetellaan agilityn alkeita ja tokoillaan omaksi huviksi, mutta ennen kaikkea korjataan niitä jo tehtyjä virheitä ja iloitaan pienistä edistysaskeleista.
Blogin sankarina seikkailee 6-vuotias kleinspitz Otto (Fin Ava Fin Mva Noblefamily's Foreign Affair), jonka kanssa on koettu hienoja hetkiä enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut odottaa. Oton meriittilistaan agilityssä kuuluu mm. joukkue-SM1 2007 ja PiirM3 2008. Aina pitää kuitenkin olla uusia tavoitteita, ja meillä Oton kanssa se on hyppyvalion arvo.
Roope (Noblefamily's Madventurer) on raivostuttavan ihana 4-vuotias karvapallo, joka tuli meille Jepsun parhaaksi kaveriksi aikuisiällä. Roopesta voisi tulla vaikka mitä, agilitytykki, näyttelytähti ja toko-koira, mutta parhaimmillaan se on ilahduttaessaan kaikkia hyväntuulisella olemuksellaan.
Otto & Mari agiliitämässä:
9.-10.1.
Ahvenanmaalla