Oton vuoro treenailla. Tehoryhmän kouluttajana tällä kertaa uusi tuttavuus Merja Suomalainen.

Rata oli tällainen. Ensin mentiin ympyröidyt numerot ja sitten punaiset.

Ekalla radalla ei tullut mitään suuria virheitä, mitä nyt vikalla esteellä melkein ohjasin Oton puomille putken sijaan. Valumista tuli valssien jälkeen: käännöksessä kakkoshypyltä A:lle ja seiskalta putkeen mennessä. Merjan neuvo tähän oli se, että Otto pitää opettaa hyppäämään lyhyempiä hyppyjä ja tulemaan hyppyjen jälkeen käteen, ei se sitä luonnostaan osaa ja sen mielestä on ihan sama tuleeko pitkää vai lyhyttä reittiä kun kaarrottamisestakin kerran saa palkkaa. Tuota on helppo harjoitella yhdellä hypyllä.

Merja kysyi mikä on ongelmamme, sanoin tietenkin puomin, ja sen kuultuaan pyysi nähdä miten teen puomin alastulon, ensin hyvä harjoituspuomi ja sitten kisapuomi. Tietenkin näissä treeneissä Otto oli superkuuliainen ja juoksi puomin joka kerta upeasti loppuun asti käden perässä. Ehkä sitten kisoissa ohjaan puomin alastulon jotenkin eri tavalla, vai käykö Otto kisoissa sitten niin paljon kuumempana, kun siihen useimmiten (=aina) puomilla menettää otteen? Merja kuitenkin oli tämän näkemänsä perusteella sitä mieltä, että ei mun kannata puomin alastulotekniikkaa muuttaa, koska se sujuu hyvin noin. Varmaan pitää kisoissakin malttaa mieli puomilla ja ohjata kunnolla loppuun asti. Puomin alastulossa palkkaamisesta Merja sanoi, että mun ei tarvisi palkata niin usein heti puomin jälkeen, vaan voisin palkata esim. yksi hyppy puomin jälkeen.

Toinen kerta samalla radalla ei enää mennytkään niin malliikkaasti. Otto yritti monta kertaa varastaa lähdössä, ihan uusi ilmiö tuolla BAT-hallissa! Nyt keskityin niihin valumiskohtiin, palkkasin Oton seiskahypyn jälkeen ja se auttoi, kaarre oli hallittu. Puomin kontakti oli jälleen hyvä, mutta nyt huitaisin Oton suoraan puomin jälkeen olevalla hypylle.

Toisen radan onnistuin sitten itse kämmäämään oikein kunnolla unohtamalla radan kuutosputken jälkeen. Mutta oikeastaan se oli vain hyvä, koska Merja osasi kysyä että käykö mulle usein noin... ja käyhän mulle. Sain monta hyvää vinkkiä. Rata kannattaa opetella vaikka viiden esteen kiekuroina, ei koko ratana. Ja rataantutustumisessa kannattaa jo miettiä, missä asennossa on itse missäkin kohtaa. Minä kun olen ison osan radasta kaksin kerroin, niin rata näyttää kovasti erilaiselta kuin selkä suorana rataantutustumisessa. Jospa noita harjoittelemalla saisin apua tuohon radan omaksumiseen eikä tarvisi niin ottaa stressiä siitä.

Seuraavalla yrittämällä muistin radan ja sain Oton mainiosti kuutosputkesta seiskaputkeen. Vähän siinä piti malttaa odottaa että koira ei lukenut ojausta persjätöksi ja mennyt hypylle.

Valssissa hyppyjen 11 ja 12 välissä valumista taas niin paljon, että Otto meni ohi 12 hypystä. Tämä kohta otettiin pienenä pätkänä ja palkkasin taas pienestä kaarteesta, johan onnistui.

15 hypyn jälkeen kokeilin poispäinkääntöä niin että koira kulkee pitemmän matkan mutta vauhti säilyy paremmin. Minusta poispäinkääntymistä Otto ei osannutkaan, siinä taas yksi harjoituksenaihe sekä Otolle että Jepsulle. Muutaman kuivaharjoittelun jälkeen poispäinkääntyminen onnistui, mutta sitten en saanut sitä enää kulkemaan esteen ohi. Hyvä että löytyy näitä juttuja joita ei osata!

Tokalla yrittämällä tehtiin hienoa nollaa aina keppien jälkeiselle hypylle 14 asti. Ou nou, se meni väärältä puolelta ja loppu sitten ihan Oton oman mielen mukaan.

Tämän treenikerran jälkeen olen erittäin tyytyväinen Oton keppeihin: ei ainuttakaan virhettä, vaikka jälkimmäisellä radalla mentiin kepit radan aikana kaksi kertaa hankalammalta puolelta ohjaten. Ja joka kerta Otto myös haki kepeille itse oikein sisään, on se vaan loistoukko :) 

Merjan koulutustyyli oli miellyttävän rauhallinen, mutta minä jäin kaipaamaan enemmän kritiikkiä. Ekan radan jälkeen Merja kehui, että sekä koira että ohjaaja on taitavia ja teemme näyttävää agilityä, mutta en mä sellaista halua kuulla vaan mua pitää piiskata :) No, ehkä tuo toka rata näytti että ei me niin taitavia oltukaan kuin ekan radan jälkeen olisi voinut olettaa...