Ennen kuin seuraava viikonloppu todenteolla käynnistyy, pitää päivittää edellisen kuulumiset.

Aivan yllättäen pääsin lauantaina todistamaan taitoluistelun EM-kisojen naisten vapaaohjelmaa ja suomalaisnaisten nousua palkintokorokkeelle. Vaikka tunnelma oli hieno ja Hartwall-Areena pullollaan yleisöä, ei tunnetta voi silti edes verrata Helsingin agilityn mm-kisoihin.

Sunnuntaina kävin huitomassa sählymailan kanssa. Onnistuin jopa tekemään maalin - sekä ruttaamaan kaksi palloa... Kunto loppui kymmenen minuutin jälkeen, tosi tehokasta liikuntaa. Pohdinkin että jatkaisiko pelailemista myös sählyturnauksen jälkeen...

Ennen sählyä käytiin Jepin kanssa lumisessa Ojangossa ja saatiin olla aivan kaksin. Jep oli laiskalla tuulella enkä minäkään mitenkään puhkunut energiaa, joten en jaksanut innostaa kunnolla. Niinpä oli aika turhat treenit. Pieni häiriö on tarpeen, se antaa Jepille virtaa ja minulle terävyyttä.