Tehoryhmän treenit lauantaina 31.1. Keravalla, kouluttajana Nina Manner nyt toista kertaa.

Saatiin rata jo perjantai-iltana sähköpostiin, ehti hyvin kauhistella ettei me ikinä selvitä noista kiemuroista... Huotarin Peten ohjeita soveltaen pohdin jo kotona eri ohjaustapoja. Löysin myös tuosta radalta ne mun mielestä radan onnistumisen kannalta oleellisimmat kohdat: 2- ja 8-hyppyjen jälkeiset valssit. Noihin kohtiin päätin tsempata kunnolla.

Lähdettiin radalle ekana, ja kerrankin oli asenne kohdallaan. Okei, myönnetään, sekä 2- että 8-hypyn jälkeiset mutkat venyivät ekalla kerralla, mutta ei ne silti ihan huonot olleet. Renkaan jälkeen piti muistaa lähteä ajoissa liikkeelle, jotta ehti ajoissa tekemään valssia 8-hypyn jälkeen. Keinu oli ihan sairaan hieno, Otto malttoi odottaa upeasti.

Pakkovalssi 11 ja 12 hyppyjen välissä oli ajatuksena pelottava, mutta Otto luki ohjausta hienosti ja tuo käännös meni joka kerta nappiin. Muurin (este 13) jälkeen tuli ekalla kerralla pitkä kaarre, lisäksi Otto joutui kiertämään mun jalkoja mennessään 14 putkeen. Nina vinkkasi tuohon muurille jaakotuksen, ja johan lyheni kaarre, putkelle sitten takaaleikaten niin ei joutunut Otto väistelemään mun jalkoja. Ekalla jaakotuskerralla Otto kielsi muurin, yksi askel enempi niin heti sujui. Väärään putkenpäähänkin Otto vilkaisi, mutta kun oma liike vei niin voimakkaasti kohti oikeaa päätä niin ei Otto vilkaisemisesta huolimatta kertaakaan väärään päähän mennyt.

15 hypylle ja 16 putkeen Otto irtosi ok, olisin voinut kauempaakin lähettää. 16-17 väli oli mulle tosi vaikea. En ikinä muistanut kutsua Ottoa tarpeeksi aikaisin, ja niinpä se useimmiten viiletti 17 ohi kun olin itse puomin ja tuon 17 hypyn välissä. Lisäksi puomi veti Ottoa enempi kuin tuo 17 hyppy. Turvallisin vaihtoehto oli juosta valssaamaan suunnilleen hyppyjen 25 ja 17 väliin, siihen sai survaistua valssin vaikka olikin myöhässä.

Puomin alastulot kauniita joka kerta. 19 hypylle Otto luki mun ohjausta leikkaukseksi ja kääntyi pari kertaa väärään suuntaan, mutta saihan sen sieltä kiertotietäkin ohjattua 20 hypylle. Paperilla olin kuvitellut ehtiväni peruuttaa 19 ja 20 välistävedon siten että puolivalssaisin ennen putkea, mutta eipä tuo valssi ollut tarpeen kun hyvin meni takaaleikkauksellakin putkeen ja ehdin mainiosti ottamaan vastaan putken jälkeen. Moni koira hidasteli tuolla mustalla mutkaputkella.

Sit tuli meidän ongelmakohta, se toinen. 22 hypyn jälkeen Ottoa veti keinu enemmän kuin putki. Mukamas oikein hidastin ja varmistin että suoristan Oton linjan kohti putkea, mutta todellisuudessa lähdin aina kiihdyttämään siten että linja vei keinulle. Tästä ongelmasta selvittiin jälleen Ninan antamalla vinkillä juosta 25 hypyn "alapuolelta" niin mun oma linja vei paremmin putkelle. Toimi!

25 hypyltä kepeille näytti ihan hullulta, miten siitä selviäisi ilman että koira on putkessa?!? Nina neuvoi käyttämään sokkaria, eikös sitä siis myös persjätöksi kutsuta? Se toimi mielettömän hyvin, Otto ei edes vilkaissut putkeen. Vikalla yrityksellä uskalsin tehdä sokkarin jo tosi lähellä putkea, koira mukaan tiukasti hypyn jälkeen. Noita pitää ruveta käyttämään Otolla enempi aina kun vaan ehtii.

Otto oli koko treenien ajan mitä pätevin pieni mies. Ekan startin se varasti mutta muuten lähdöt onnistuivat, keinu oli joka kerta reipas ja nopea, puomin alastulo kunnolla läpijuosten ja mikä hienointa, vähemmän käyttämäni ohjaustavat eli pakkovalssi ja sokkari sujuivat leikiten. Myös kepit sujuivat virheettä, jee.

Kun kaikki olivat käyneet radalla, jäi vielä kymmenisen minuuttia aikaa, ja tahdoin yrittää vetää radan nollalla läpi kun en kertaakaan ollut siinä vielä onnistunut. Asennetta ei enää riittänyt, joten ei nollaa saatu aikaiseksi vaikka kahteen kertaan kokeiltiin. Pitäisi aina malttaa jättää treenit siihen kun tuntee onnistuneensa täydellisesti eikä ruveta enää sooloilemaan ja pilaamaan hyvää fiilistä. Virheet tuli joko 16-17 välissä kun en saanut Otto kääntymään vaan se paineli puomille tai 22-23 välissä kun keinu ei enää vetänytkään niin voimakkaasti niin Otto kävi hyppäämässä 25 hypyn.

Mutta kuten tästä piiitkästä ja sekavasta sepustuksesta huomaa, olen äärettömän innoissani mukavasti sujuneista treeneistä. Nina oli suunnitellut just sellaisen radan kuin pitääkin, eli siinä riitti haastetta ja pääsi harjoittelemaan itselleen vieraampia ohjaustapoja. Joka kohdan pystyi ohjaamaan monella eri tavalla, ja siitä mä tykkään että on vaihtoehtoja. Aivan loistavat treenit!

Nina kiitteli että Otto on taitava koira, joka lukee hyvin ohjausta. Mun paheeni on aivan turha liika varmistelu, siis se kun hidastan ja pyllistelen. Siinä piillee aina myös se vaara, että suht irtoavana koirana Otto saattaa lukea selän suoristamisen ohjaukseksi ja singahtaa ei-haluttuun suuntaan.

Lauantain treenit kruunaa aina mahtava treeniseura, kiitos meidän loistava tehispuolikas ja vieraileva tähti Kari!