Kiitos Ninalle että tulit sunnuntaina katsomaan Jepin agilitytreenejä Ojankoon! Sain hiukan lisää uskoa siihen että tuon riekkumisen agiharkoissa voisi saada vähemmäksi, ja nyt on ainakin pari neuvoa joita pitää muistaa noudattaa.

Rauhoittuminen on se ykkösjuttu, pitää saada Jep olemaan mun kanssa ilman sinkoilua muitten perään. Pitkiä rauhoittavia silityksiä ja itse asetun Jepin ja suorittavan koiran väliin. Palkan on tultava oikeaan aikaan, yleensä se nami on tullut liian myöhään. Nyt on oikeasti etsittävä sellainen naksutin jonka ääntä Jep ei luiki karkuun ja ryhdyttävä treenaamaan naksun käyttöä.

Hyvä huomio oli se, että Jepille suurin häiriö ei olekaan ne muut koirat vaan tuttujen ohjaajien käskyt. Ryhmäämme tuli uusi alkeiskurssilainen, ja aluksi Jep ei ottanut uudesta koirakosta juuri mitään häiriötä, mutta lopputunnista jo enemmän kun ohjaajan ääni alkoi olla tuttu. Suostuuko joku treenikaveri tulemaan mun kanssa kentälle vain huutelemaan käskyjä ilman koiraa jotta saadaan sinkoilevaa Jepsua siedätettyä :)

Se muu kuin odottelu meni mukavasti. Ensimmäistä kertaa tehtiin pientä ohjausharjoitusta kahdella mutkaputkella. Hyvin jaksoi Jep keskittyä tekemiseen, mun pitää vaan itselleni saada innostuneempi vaihde päälle ja johan tuli koiraankin iloa. Putki voitti jopa Hukan houkuttelevuudessa, aika uskomatonta.

Keskiviikkona kun saatiin hetki treenailla yksinämme oli koira taas oikein mukavasti kuulolla. Se että Jep joutui ennen omaa treeniä katselemaan hetken Hukan menoa teki vain hyvää, Jepistä löytyi paljon enemmän virtaa ja se palkkautui tosi hyvin lelulla.

Helppoa ei Jepsun kanssa treenaaminen ole, mutta periksi ei anneta. Jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuisi...