Juhannuksen tuplanollan jälkeen on ehditty Oton kanssa käydä loikkimassa kontakteja :( Ojangon yökisoissa oli ihan huipputunnelma ja lievästi lamaannuttavasta väsymyksestä huolimatta vetäistiin hyvä rata, jopa onnistunut keinu, mutta puomin alastulosta taas yli pitkällä loikalla.

Saman viikon sunnuntaina oli Järvenpäässä perinteinen JAU:n järjestämä agilityn haasteottelu kaikille pääkaupunkiseudun seuroille, mutta mukana oli vain vaivaiset viisi seuraa. Tunnelma tuossa epävirallisessa joukkuekisassa on ollut aina rento ja iloinen, ja samalla meiningillä mentiin tänäkin vuonna. Otolle puomin alastulosta taas virhe, mutta onneksi tässä kisassa ei lasketa nollia vaan se joukkue jolla on vähiten hyllyjä voittaa :) Varsinainen killerirata hyllytti koirakon toisensa perään, mutta HSKH:laisista väärälle esteelle lipsahti vain kaksi yhdeksästä, joten uusittiin viime vuoden voitto :)

Agirodussa käytiin sitten hyppimässä kontakteja oikein urakalla. Lauantain radalla yli KAIKISTA kolmesta kontaktista. Sama tilanne oli viime elokuussa ja silloin ongelma katosi ikään kuin itsestään, joten en osaa olla kauhean pahoillani. Joukkueradalla sunnuntaina kleinspitz-joukkue Speedspitz päihitti molemmat mittelspitz-joukkueet ja sijoitus oli  20. Otolle vitonen keinulta, A onneksi onnistui ja puomia ei radalla ollut.

Jepsun kanssa on käyty Ojangossa harvakseltaan, mutta treenit on olleet tosi onnistuneita. Ihan kuin se alkaisi aikuistua kun sille on löytynyt malttia. Voi kun aina saisi tehdä töitä niin täysillä keskittyvän mustavalkoisen kanssa :)