Olipa mukava käydä pitkästä aikaa oikein kunnon juoksulenkillä Jepsun kanssa. Juostiin tänään 10 km hiukan alle tuntiin, 56 minuuttia meni aikaa. Oma kunto tuntuu olevan aika heikko, ilman Jepin vetoapua en jaksaisi juosta kymppiä läheskään tuota vauhtia. Jep veti koko matkan. Jep pääsee tosi kovaa ravaamalla, pitää pinkoa lujaa että saa sen laukkaamaan. Otto oli loppulenkistä vedettävää mallia: Jep veti minua, minä vedin Ottoa.

Tiistaina jatkettiin Ninan ja Riitan & Inni-siskon kanssa sisarusten käytöskoulua. Vähän jäi masentunut mieli session jälkeen, Jepin keskittyminen on ollut kerta kerralta huonompaa. Olisiko uusi häiriö, Innin isäntä ja Chili-kleinipentunen muka tuoneet niin paljon lisähäiriötä.

Keskiviikkona oli taas hallivuoro. Puomin jälkeinen pakkovalssi oli Oton kanssa edelleen ihan yhtä vaikea, nyt sain lisäksi Oton moneen kertaan väärälle hypylle. Jep oli mukavan innostunut kun pääsi pitkästä aikaa halliin treenaamaan. Ensimmäinen pakkovalssiharjoitus Jepsun kanssa meni ihan kivasti, pääasia että koiralla oikeasti oli intoa :) Välistävedon jälkeinen hyppy oli edelleen lähes mahdoton, lopulta saatiin onnistunut suoritus kun vedin kunnolla itseeni päin jotta Jepille jäi tilaa kääntyä hypylle. Loppuun vielä pari puomit, voi vau miten hieno alastulo.

Minä kun luulin että lenkin jälkeen olisi kotona rauhallista mutta ei... Roope leikittää Jepsua. Kuin ne jaksaa :)