Vuoden vikat agitreenit Oton kanssa oli hirmu antoisat. On ollut tosi mukava tutustua nyt syksyn aikana uusiin agiharrastajiin, eilen treenailtiin AST:läisen Marikan kanssa. Välistävetoja hinkkasin, ja taas tuli eteen se ettei Otto tule kunnolla siihen vetävään/ohjaavaan käteen. Oli ihan tuskaa tehdä välistävedot peruuttamalla, kauheesti sai tehdä töitä ja aina oli myöhässä. Välistävetoja ehdottomasti parempi valinta on meille Oton kanssa takaatyönnöt, niihin Otto lähtee paljon paremmin kuin välistävetoihin.

Kultapoju-Otto esitteli myös possuilutaitojaan, kun treenattiin itsenäistä pujottelua namikupin kanssa. En olisi uskonut, että Otto oikoo herkuille niin röyhkeästi, ja vielä useampaan kertaan. Saatiin lopulta tosi nätteja kepeillemenoja meille haastavasti takaaleikaten.

Sylkkäreitä otettiin myös. Nami oli odottamassa siivekkeen takana jotta muuten kovin ilmavaa käännöstä saisi vähän pienemmäksi. Näitä pitää muistaa treenata.

Lähelle Sporttikoirahallia Juvanmalmille on avattu toinenkin lämmin agihalli, Agimesta. Eilen illalla siellä olisi ollut avoimet ovet, mutta kun keli oli mitä oli, en jaksanut tehdä yhtään ylimääräistä pysähdystä. Toivottavasti tulee toinenkin mahdollisuus päästä kurkkaamaan tuohon halliin.

Toivotamme kaikille oikein turvallista vuodenvaihdetta!