Nonni, tämän päivän Jepsu-treenien pohjalta huomisen suunnitelmassa on tehdä hallittua puomia. Puomin alastulo on ihan hyvin hanskassa, mutta meno puomille ei ole selvä Jepsulle. Olen tehnyt tosi tyhmästi, kun olen tehnyt paljon pelkkää ylösmenolle pysähtymistä, eli käsky puomi, etujalat puomilla ja takajalat maassa, palkka, ja siitä vapautus tule-käskyllä mun luo. Ja sitten kun on menty koko puomia, olen käskyttänyt puomi-kiipee enkä siis vaatinut pysähtymistä. Nyt Jep sitten puomille lähetettäessä arpoo, että kuuluuko kiivetä vaiko eikö kuulu, ja tänään se sitten valitsi mieluummin puomin vieressä olleen putken.

Huomenna siis puomia kokonaisena niin, että ylösmenolle pysähdytään. Jos sujuu hyvin, niin sitten hyppy + puomi.

Ja huomenna vahvistetaan puomia myös siksi, että tänään Jep loikkasi keskeltä puomia alas ja kyttäämään naapurikentälle. Onneksi väliaita piti Jepsun oikealla kentällä. Toivottavasti uhriksi joutunut pieni cockerineito ei pahasti järkyttynyt.

A sujui tänään tosi tosi hyvin, alasmeno oli jopa parempi ilman namialustaa kuin namialustan kanssa, koska ilman alustaa Jep sai itse pysähtyä sille ominaisimpaan asentoon eikä tarvinut kurotella namia. A:ta en tykkäisikään Agimestassa tehdä, koska se on kovin liukas.

Nyt on tehty paljon vauhdikasta suoraa ja eteen irtoamista, huomenna siis voisi tehdä jotain valssitreeniä ja kulmia. Eli älä Mari aina tyydy siihen miten esteet ovat, niitä voi ja pitää siirtää että saa treenattua järkevästi.

Tänään ehdottomasti positiivisinta oli rengas. Rengas ei ole ikinä oikein sujunut osana rataa, Jepsu ei ole keskittynyt kunnolla ja on telonut selkäänsä renkaan yläosaan. Sporttikoirahallin rengas on ihan paras kun sen korkeutta voi säätää portaattomasti, ja rengas oli ehkä 5 cm alempana kuin normimaxirengas. Ensin namikupin kanssa pelkkää rengasta, hyvin sujui, ja sitten renkaalle hypyn takaa, ei ongelmaa :) Yhden kerran Jep meni ohi renkaasta kun tultiin putkesta, mutta kunnon ohjauksella ei sekään virhe enää toistunut.

Hypyt oli 45 cm ja kaikki rimat pysyivät ylhäällä. Huomenna sitten yhtä hyvät treenit!