Sori agikaverit kun kukkaset ovat hetkeksi vallanneet meidän blogin, koittakaa kestää :) Tosin OmaPiha-messuilla osastolla pönöttäessä huomasin, että moni agiharrastaja on myös puutarhaihminen, eli ei nämä(kään) jutut ehkä ihan hukkaan mene.

Palataan kuitenkin hetkeksi agilityyn. Oton kanssa on tehty läpimurto: se odottaa lähdössä muuallakin kuin Ojangossa, katsokaa vaikka täältä Santalahden radat parin viikon takaa. Okei, hypärin lähtö nolottaa, Otto karkaa, mutta onhan tuo silti huima parannus entiseen. Mulle oli iso juttu huomata, että lähtöodotus onnistuu myös muualla kuin omalla kentällä.

Kotkan agirata tuntui vaikealta, ja kyllä oli meno takkuista ja hurjaa pyörimistä. Alku onneksi sujui hyvin, Otto ei edes vilkaissut alun ansaputkea, moni muu koira sukelsi sinne. Keinulle mennessä rauhoittelin liikaa ja Otto kieltäytyi. Ei siis pidä tehdä noinkaan toiste.

Santalahden hyppäriin olen kovin tyytyväinen. Tavoitteeni oli tehdä putkijarrutukset ja ne toimivat. Rimanpudotuksen jälkeen oma ohjaus oli rentoa ja reipasta, nolla alla en olisi uskaltanut liikkua noin voimakkaasti keppien aikana, mutta hyvin Otto kesti persjätön.

Viime lauantaina Otto sai vasemman etujalan anturan takaosaan haavan, ja sitä parannellessa jäi väliin tehistreenit. Lauantain Stadigeimeihin olen ilmoittautunut enkä ole vielä perunut, mutta ehkä parempi ottaa varman päälle ja jättää ne startit väliin vaikkei Otto onnu eikä haava muutenkaan vaivaa. Aika lailla menee siis SM-kisoihin valmistautuminen erilailla kuin olin suunnitellut, mutta ehkä hyvä näin. Sain itse hieman hengähdystaukoa kun jäi treenejä ja epävirallisia kisoja väliin.

Jepsun kanssa on treenailtu harvakseltaan, mutta ne vähät treenit ovatkin sitten olleet sitä onnistuneempia. Ihan kaikkea Jep ei sentään osaa, kokeilin yksien tehistreenien jälkeen sen kanssa samaa kuin Oton kanssa Niinun treeneissä, peruuttaen niistosokkaria, mutta Jep ei osannut hypätä mun liikettä vastaan vaan kielsi. Niin tosin kielsi Ottokin ensimmäisellä yrityksellä.

Jepsun keskittyminen treeneissä on ollut ihan ok, mutta oma luotto koiraan on edelleen nollassa. Hyvin tehty pohjatyö alkaa kuitenkin tuottaa tulosta, Jepsun kanssa on hienoa tehdä agilityä kun se osaa.

Olen maailman laiskin käymään yksin lenkeillä, mutta onneksi nyt on lenkkikavereita. Tänään käytiin ensimmäistä kertaa yhteislenkillä ja kiitos Jepsun vetoavun jaksoin hyvin Outin, Annin ja shelttien matkassa. Olipa kivaa, pian uusiksi. Johtaako tämä projekti ikinä maratoniin syksyllä 2011, en tiedä, mutta pääasia että jaksaa lähteä lenkille.