Eikös se ole ihan riittävästi kun blogia päivittää kerran kuussa?!?

Uusi agilityvuosi startattiin perinteiseen tapaan Eckerössä. Ahvenanmaan reissujen nousujohteinen tulostahti jatkui: kaksi vuotta sitten ei saatu kisakirjaan yhtään merkintää, vuosi sitten saatiin yksi ja tänä vuonna jo kaksi. Niistä kahdesta nollattomasta radasta ei sitten kannattaisi puhuakaan enempää... Kuinka voikin aivan loistavan ratasuorituksen jälkeen sillä lailla romahtaa ja sähläämällä hyllyttää. Okei, ehkä Oton tyttöhaaveilla oli pieni osansa siinä että omat pasmat meni sekaisin.

Ekan radan video, hieno nolla joka riitti kolmanteen sijaan :) Yllätyin niin onnistunutta keinua että melkein sain aikaiseksi hyllyn viimeisillä hypyillä, onneksi kerrankin pelastus onnistui.

Toka rata, hmmm..., Otto kuikuili ihania kleinspitztyttöjä Sindaa ja Heddaa. Olisi radasta silti pitänyt nolla puristaa mutta hyllyksi meni.

Lauantain kolmas rata. Nolla mutta hyvin hidas nolla. Vauhti ei ole enää sama mitä se oli päivän ensimmäisellä radalla. Luulen että suurimapana syynä 35:ssä olevat rimat, Otto joutuu tekemään paljon töitä hypyillä.

Sunnuntain ainoalla radalla ei sitten enää onnistunut oikein mikään. Otto lähdöstä varastamisen sain vielä pelastettua, mutta sitten on oma valssi ennen keinua missä sattuu ja rytmi ihan hukassa.

Tehistreeneissä on ollut pitkä tauko, ja tänään olikin tosi mukava päästä Oton kanssa Timo Rannikon treeneihin. Olin aliarvioinut Oton vauhdin ja olin ohjausvalintoineni ihan pulassa radalla joka vaati nopeita suunnanmuutoksia, pysähdyksiä ja sukkelia liikkeellelähtöjä. Tuli monta hyvää vinkkiä. Ensinnäkin mun pysähdykset eivät ole pysähdyksiä vaan jatkan teputtamista vaikka oikeasti pitäisi pysähtyä terävästi, ottaa koiraa haltuun ja jatkaa napakasti liikettä. Käännöksistä sain hyvät kun olin aktiivinen ja tein töitä koko valssin ajan. Hiukan yli 10 minuutin treenin jälkeen haukoin henkeä ja suunnilleen makasin maassa verenmaku suussa. Radalla tuntui etten päässyt mihinkään vaikka kuinka yritin kiihdyttää. Agility on rankka laji. Jospa sitä tuosta treenistä saisi taas kimmokkeen ryhtyä treenaamaan omaa liikkumista.

Jepsun kanssa pääsee paljon helpommalla. Tuntuu kuitenkin että meidän agility junnaa tällä hetkellä paikoillaan. Joka treeneissä samat ongelmat: Jep vilkuilee minua, kieltää käännöshypyillä herkästi eikä irtoa takaaleikkauksissa hypyille. Lelun kun laittaa odottamaan niin vauhtia ja varmuutta tulee hurjasti lisää. Kun palkan samalla pätkällä jättää pois odottamasta niin into häviää taas. Motivoinnistako tässä vaan on kyse, kun mustavalkoinen taatusti osaa nuo jutut.