Otin kameran mukaan tämän aamun treeneihin sillä ajatuksella että videonpätkät innostaisivat päivittämään treenikuulumisia. No, ei mennyt ihan niin kuin piti, kameran akku alkoi vilkuttaa tyhjää heti. Sain kuitenkin yhden pätkän talteen, leijeröintiä kepeillä putken ja hypyn takaa. Jep on niin taitava :)

Linkki

Nyt on pyritty treenaamaan keppejä mahdollisimman monipuolisesti. Jep hakee sisäänmenot hyvin, avokulmia ei osaa vielä kunnolla mutta eipä niitä ole kovin monesti vielä kokeiltukaan. Täytyy varmaan koputtaa puuta, mutta ei ole ollut minkäänlaista viimeisen kepin ongelmaa. Omalla sijoittumisella ei ole väliä, voin olla edessä tai takana tai kaukana sivussa. Olen yrittänyt saada vedättämällä lisää vauhtia mutta ei sillä ole ollut hirveästi vaikutusta.

Oton kanssa on nautittu tehistreeneistä. Mielettömän taitava raitapaita on yllättänyt osaamalla poispäinkäännöksen ja leijeröinnin keppien jälkeen sekä irtoamalla keinulle puomin takaa ohjaten. Kepeille meno vaatii Oton kanssa kovasti treeniä. Kevään kaksissa treeneissä on nyt ollut putkiansa keppien vieressä ja sinne putkeenhan se Otto on vilahtanut.

Oton kanssa on pidetty kisataukoa tammikuusta asti, Jepsun kanssa on käyty parissa epiksissä. Itse kun on ihan paniikissa eikä lainkaan luota koiraan niin ei voi ohjaukselta kauheasti odottaa, mutta tärkeintä on se, että Jepsu on keskittynyt tekemiseen, ei radan reunan tapahtumiin. Tosin AST:n epiksissä Jep teki puomin alastulossa jotain ihan kummallista, hyppäsi sivuun. Harmittaa kun en tajunnut ottaa puomia uudestaan. Ehkä noista kontakteista huomaa parhaiten sen että Jepsu ei kuitenkaan ole ihan täysillä mukana kun ympärillä on häiriötä. Tällä viikolla yritän uskaltautua testaamaan kahdetkin epikset...