Meidän lauman agitreenit keskittyvät maanantaille. Mutta eipä tuo yhden päivän tiivis tahti tunnu mustavalkoista haittaavan.

Maanantaiaamuisin on aina jännä mennä Sporttikoirahallin aamuvirkkuvuoroon: onko esteet kasattu seinän viereen vai pääseekö esteiden siirtelyssä helpolla. Kun töissä pitää olla kahdeksalta ja mielellään lämmittelisi ja jäähdyttelisi kunnolla, niin se radan rakentaminen yksinään ei ole kauhean innostavaa. Tällä kertaa meitä hemmoteltiin ja hallissa oli ainekset monenlaiseen treeniin estettäkään siirtämättä.

Aloitettiin Jepin kanssa sillä vinosti puomille menolla joka tuotti viimeksi ongelmia. Nami ylösmenolle ja pelkkää ylösmenoa, näin treenien aluksi kun into oli vielä suuri niin ei mitään ongelmia, Jep ei oikonut. Mitään ihan tosi jyrkkää kulmaa en tosin edes vielä yrittänyt, jätetään seuraavaan kertaan.

Olen itsekseni hihkunut että Jepsu alkaa tulkita takanaleikkauksia jo melko sujuvasti, tosi hyviä käännöksiä eikä lainkaan kysymistä, vaikka leikkaukset oli aika jyrkkiä eikä edes kauhean loogisia. Taikasanat ovat lähetys - leikkaus - ponnistus, kun hoen näitä niin ohjaus onnistuu, kiitos Sanna! Hassu koira, kun jätin sen tätä hyppelytreeniä tehdessä ihan keppien päähän, niin toinen tuijotti niitä keppejä ihan varmana siitä että sinne ollaan menossa :) Tuli kuitenkin kutsusta mukaani eikä tehnyt omavalintaista pujottelua ensin. Olen niiiiin tyytyväinen että kepeistä on tullut Jepsulle mieleinen este vaikka veikin pitkään ennen kuin saatiin kunnolla haltuun.

Ja jottei ne treeninaiheet loppuisi, niin uutta treenattavaa. Testailin lähetystä keinulle ja samalla sivuetäisyyttä. Ensimmäinen lähetys ja sivuetäisyys toimi loistavasti – minun ja keinun alastulon välissä oli yksi hyppy, viitisen metriä ja lisäksi olin reilusti takaviistossa kun ”rata” jatkui sinne suuntaan. Pari kieltoa sain aikaiseksi, piti malttaa pitää oma rintamasuunta sinne keinulle päin. Lisäksi Jep alkoi tulla keinun alastuloon vinosti, siis kääntyi minuun päin, tämän korjaamiseksi jätin lelun parin metrin päähän keinusta ja vapautin lelulle.

Ryhmätreeneissä Vuokkosilla tehtiin tällaista kivaa rataa:


Alun pimeään putkeen lähettäminen meni ekalla kierroksella tosi hyvin, mutta seuraavalla yrityksellä Jep kääntyi takaisin. Jep oli jo putkessa, mutta kun lähdin kääntämään kroppaa vastakkaiseen suuntaan niin Jep tuli pois. Otto tarvii lähetyksen lisäksi sen vedon putkeen ettei mene putken suun ohi, mutta Jepillä se sama veto sai aikaan kiellon. Parhaiten Jep meni putkeen kun lähetin ja oma rintamasuunta pysyi koko ajan sinne suuntaan minne oltiin menossa.

5-hypyn yliohjasin, olin ihan varma että Jep juoksisi ohi jos en olisi supertarkka omasta rintamasuunnasta. Ihan turhaa varmistelua, Jep haki hypyn hyvin vaikka olin jo menossa puomille.

Puomin jälkeinen putki ensin varman päälle menemällä puomin ja seinän väliin, sitten myös puomin oikealta puolelta ja omalla juoksulinjalla ohjaten. Hypyt 9-14 ensin seinän puolelta ohjaten mutta myös siltä toiselta puolelta. Seinän puoli oli itselleni luontevampi, radan puolelta ohjatessa vaikeinta oli ehtiä 9-hypyn taakse ottamaan koira vastaan. Sain Jepsun pari kertaa kiertämään 9-hypyn takaa kun en ehtinyt kunnolla eikä ohjaus ollut päällä. 12 hypylle kokeilin poispäinkännöstä, se oli sujuva.

17-putkeen Jep lähti tosi hyvin, pääsin itse liikkumaan niin että 19-putkeen oli helppo tökätä ilman sen hienompia ohjauksia. 17-putkesta tullessa piti ottaa hyvin haltuun, kerran Jep juoksi 18 hypyn ohi, taisi katsoa Inaa ennen minua.

20-hypylle hinkattiin sylkkäriä, kädet ja jalat ei vaan toimineet yhteen ja ohjasin tosi kökösti niin että Jep ei voinut tietää mihin suuntaan ollaan hypyn jälkeen menossa – ja eikös se koira pitäisi sylkkärissä kääntää jo ennen hyppyä. Luulin jo osaavani sylkkärin mutta enpä osaakaan, koira kyllä yritti kaikkensa tulkitakseen ohjaustani. Vähän sama juttu 22-23 välissä, aina olin myöhässä tai väärässä kohtaa tekemässä sylkkäriä. Pitää muistaa myös lähteä sylkkärin jälkeen liikkeelle nopeammin.

Omalla treenivuorolla Jep ei näe ja kuule muita kuin minut, mutta heti kun Ina meidän vuoron jälkeen huikkasi ”Seuraava!”, niin Jep oli lähdössä moikkaamaan tulijaa. Mutta siitä huolimatta Jep oli niin huippu sekä treenatessa että väliajalla. Ensimmäistä kertaa pystyttiin hengailemaan edes hetki hallissa ilman huutokonserttia. Jepin mielestä miniagilityä ei ole oikeaa agilityä, namin voimalla se touhusi kanssani vaikka vieressä juostiin putkea ja hypeltiin :)