Puolen vuoden aikana ehtii sattua ja tapahtua, niin hyvää kuin pahaa.
Aloitetaan siitä parhaimmasta: Vuosien haave toteutui ja syyskuun lopulla meille kotiutui pieni kleinipalleroinen, Oton pentu. Hienompaa yhdistelmää ei voisi toivoa, emänä hurmaava Hedda. Brindle-pienokainen Kir on kaikkea mitä toivoinkin: reipas ja rohkea sekä tietenkin ihan älyttömän suloinen. Roopen kanssa ihan paras kaveri ja kokoerosta huolimatta myös Jepin kanssa sujuu leikki. Otto on kuin pentua ei olisikaan.
Mutta jotta mikään ei olisi täydellistä, niin torstai-iltana 23.11. Kir yritti hypätä sohvalta toiselle, hyppy jäi vähän vajaaksi ja Kir putosi polvi edellä lattiaan. Näin tilanteen, en ihan ehtinyt estämään ja heti näki että nyt sattui pahasti. Mentiin Aistiin päivystykseen, eipä siellä muuta pystytty tekemään kuin kokeilemaan että lonkka ei ollut sijoiltaan ja ottamaan röntgenkuvat. Polven röntgenkuvassa näkyi irtopala. Päivystäneen eläinlääkärin mukaan tällaiset polvivammat eivät ole kovin kiireellisiä, lupasi jättää Aistin ortopedille viestin että katsoo kuvat kun joutaa. Painotti kuitenkin sitä, että voi olla että ortopedi ehtii katsoa kuvat vasta työpäivän päätteeksi, ja kun kyselin leikkausmahdollisuudesta hoitajalta niin menisi kuulema kauas. Olo oli aika lohduton. Aamulla soittelin heti puoli kahdeksalta auenneeseen Mevettiin, sieltä todettiin että odotella ei kannata vaan heti koiran kanssa sinne. Vähän aamukahdeksan jälkeen oltiin jo Mevetissä, Lotta Axelsson kuvasi polven uudestaan ja sinne jäi Kir leikkaukseen. Mieltä lämmitti se että kun Kir oli Mevetissä röntegenissä niin Aistista soitettiin ja sanottiin että leikkaus järjestyisi samana päivänä. No, päivystäneiden lääkärin ja hoitajan takia menettivät tämän potilaan. Silti upeaa että vaikka yöllä tuntui että mihinkään ei pääse hoitoon niin hätätilanteessa useammassakin paikassa joustetaan ja autetaan.
Eläinlääkärin mukaan vamman ennuste oli erinomainen. Kuulin kuitenkin ystävältä päinvastaista, irtopala voisi hajota ja irrota tuki-implanteista. Olin tosi varovainen, Kir eli häkissä, ei ulkoillut ja parhaamme yritettiin ettei pääsisi riehumaan. Pian leikkauksen jälkeen Kir käytti jalkaa jo vallan mainiosti, mutta maanantai-iltana 3.12. alkoi taas ontua. Tiistaina Mevettiin ja röntgeniin: irtopala oli irronnut implanteista ja haljennut. Leikanneella eläinlääkärillä oli vapaapäivä, mutta jälleen osoitus upeasta palvelusta oli se että uusi leikkaus saatiin kuitenkin järjestymään samalle päivälle. Voin vain kuvitella miten hankalaa on kiinnittää herneenkokoista palaa joka nyt siis oli jo kahdessa osassa.
Koskaan ei varmaan saada tietää miksi pala irtosi. Ensimmäinen leikkaus oli mennyt hyvin, Kir ei ollut päässyt rasittamaan polvea pahasti mutta silti pala oli irronnut. Alunperin 14.12. eli 3 viikkoa ensimmäisen leikkauksen jälkeen oli suunniteltu implanttien poisto, eli olisihan tuohon 4.12. mennessä palan pitänyt jo ruveta luutumaan paikoilleen. Nyt 14.12. oli vain kontrolliröntgen ja onneksi kaikki näytti siltä miltä pitikin eli palaset olivat vielä paikoillaan. Nyt kuukausi tapaturman ja kolme viikkoa korjausleikkauksen jälkeen ollaan tilanteessa, että Kir käyttää jalkaa vähän keventäen.
Hienosti Kir on sopeutunut häkkielämään. Enemmän pitäisi keksiä aktivointia, mutta esimerkiksi naksuttelu on hankalaa kun Kir innostuu niin hurjasti että säntäilee ja liukastelee. Ruuat Kir saa etsiä pahvilaatikoista sanomalehtisykkyröiden sisältä, pelataan aktivointipelejä ja luita on joka lähtöön.
Seuraava kontrolli on 10.1. Jossain vaiheessa edessä on implanttien poistoleikkaus, ajankohta on vielä avoin koska kiinnittyminen ensimmäisen leikkauksen jälkeen oli niin hidasta että normaalin aikataulun mukaan ei voi edetä. Tuntuu että oma elämä on pelkkää pennun jalan tuijottamista ja säntäilyn aiheuttamia sydänkohtauksia, toivottavasti tästä vielä jossain vaiheessa päästään tavalliseen arkeen.
Muille pojille kuuluukin onneksi hyvää. Otto pääsi kesällä muutaman kerran agiradalle epävirallisten starttien merkeissä, tuloksena Agirodusta Kuopiosta kleinien kilpailevien minien joukkueelle pronssia ja Kirkkonummelta kleinien rotumestaruus. Niin se vain vanha papparainen vielä kiitää :) Otto on ollut nyt upeassa turkissa, sääli että ei ole ollut sopivia näyttelyitä mihin sitä viedä.
Roope kastroitiin syksyllä ennen pennun tuloa jotta pahin astumisinto laantuisi. Ennen kastrointia Roope astui pennutkin, mutta nyt Roope on ollut maailman paras leikkisetä Kirpalle.
Samaan aikaan kun Roope kastroitiin niin Jep sai tardak-piikin eli kemiallisen kastraation. Vaikutusaika 3-5 viikkoa, doping-varoaika puoli vuotta. Kisakalenterin selaamista ei ole lainkaan ikävä :) Paha mennä sanomaan että vaikuttiko tardak, mielestäni Jep oli hiukan rauhallisempi.
Tuntuu että olen pikkuhiljaa oppinut ohjaamaan Jepsua agilityssä. Taikasana on käsi. Jep irtoaa eikä tee viime hetken kieltoja kun käsi osaa olla järkevä. Agiliitely on nautinnollista kun voi iloita kaikista väärille esteille irtoamisistakin :) Siis erityisesti niistä!
Voihan se olla onnikin että Kirpasta ei ehkä koskaan agilitykoiraa tule, olisihan se aika masentavaa kun juuri alan oppia ohjaamaan Jepsua ja siihen tulisi taas joku kääpiö sotkemaan ;) Kuinka voikin olla niin erilaista ohjata pikkukoiraa jonka mukana ehtii juoksemaan ja rytmittämään kaiken koiran lähellä kuin tuollaista maksikoiraa joka ensinnäkin on hirveän tarkka ja jonka mukana ei tällä fyysisellä kunnolla juosta. Tuntee itsensä ehkä maailman huonoimmaksi agilityohjaajaksi :D
Käden käyttöohjeita luvassa jatkossa lisää :)
Kommentit