Vaihteeksi agia myös keskiviikkoiltaan. Ojangossa oli hyvä pyörähtää pikaisesti ennen illan agiporukan kokousta Kuninkaanmäessä.

Jep oli suorastaan loistava :) Kukaan ei varsinaisesti vielä treenannut viereisillä kentillä, mutta koiria siellä jo oli ja ihmisiä rakentamassa rataa, ja silti Jep jaksoi keskittyä minuun melkein täysillä koko ajan.

Alastulokontaktilla pääsin etenemään jo parin metrin päähän, mutta vielä on matkaa siihen kymmeneen metriin jonka Johanna on meille asettanut tavoitteeksi joulukuun loppuun. Putkeen Jep haki innoissaan kaikista kulmista, ja nyt myös kujakepit meni tosi hienosti kaukaakin kun alkukepit olivat tiheämmässä.

Siivekkeen kiertämisessä Jep on hassu, siinä suorastaan omin silmin näkee sen välähdyksen joka koiran päässä käy :) Jep lähtee kiertämään hitaasti, mutta sitten se yht' äkkiä muistaa että ai niin, tää oli tää hauska juttu, ja painaa täysillä lopun.

Lisäksi treenattiin muutaman askeleen seuraamisia, se on musta aina niin kivaa kun Jep osaa istua heti kun pysähdyn :) Te viisaammaat taatusti pudotatte mut maan pinnalle ja sanotte, että Jep seuraa ihan väärässä kohtaa ja istuu vinoon perusasennossa, mutta silti vajavainenkin taito on niiiin hienoa tämmöisen ei-tokoihmisen mielestä :D Perusasennosta maahan menoa otettiin myös.

Illan agikokouksessa sain nimeni HSKH:n edustajaksi kennelpiirin agilityjaoksen kokouksiin yhdessä muun tehoryhmän kanssa. Toisaalta mielenkiintoista nähdä että miten tuo jaos toimii, mutta silti hirvittää kun tuli lupauduttua. Lisäksi olen luvannut olla yhtenä vastuullisena kun nyt HSKH:ssakin otetaan käyttöön uusi ilmoittautumis- ja tulospalveluohjelma. Ohjelma kyllä vaikutti niin simppeliltä että eiköhän sen käytön omaksu nopeasti.