Siis agilityä. Jepsun kanssa.

Oton kanssa harrastan, koska on ihana nähdä Oton silmien loistavan kentällä ja nauttia sujuvasta yhteistyöstä. Jos Jepsun treenien jälkeen mulla on melkein joka kerta paha mieli ja koira on ahdistunut ja stressaantunut, niin miksi ihmeessä edes yritän?!?

Jep on päässyt nyt poikkeuksellisen usein treenaamaan. Reilu viikko sitten oltiin Ninan & Usvan kanssa kaksistaan Sporttikoirahallilla. Jep jaksoi keskittyä aluksi pienen hetken ja teki innoissaan ja taitavasti. Olisi pitänyt malttaa lopettaa siihen, koska sen jälkeen homma meni pelkäksi karkailuksi.

Eilen Sporttikoirahallilla tehtiin vain tosi vähän, muutaman kerran verkkokepit ja A pienellä puolella. Isolla puolella muutaman kerran puomi ja hyppyjä. Oi miten jäi hyvä mieli, ne kaksi minuuttia isolla kentällä Jep keskittyi ja leikki hyvin :)

Tänään päästiin Ninan, Usvan ja Fikan mukaan treenaamaan Agimestaan. Vaikka pystyin tutussa seurassa ottamaan rennosti koska karkailu ei haittaisi eikä Jep edes pahasti haahuillut, niin silti jäi ankea olo. Jep oli stressaantunut ja haluton, omalla painostuksella sen sain aikaan. En tiedä että mitä pitäisi se odotteluaika tehdä. Jos ei tee mitään, Jep huutaa ja riuhtoo, mutta jos sen kanssa tekee, se stressaa siitäkin. Paras treeni saatiin tehtyä kotipihalla kun Jep oli rentoutunut ja oma velmu iloinen itsensä :) Juuri näitä pieniä hilpeitä yhdessätekemisen hetkiä haluaisin agilityynkin, siksi jaksaa treenata.

Nyt pitäisi pyyhkiä koko teksti pois. Äärimmäisen itsekästä murehtia kun treenit eivät suju, minulla sentään on kolme ihanaa tervettä koiraa joitten kanssa harrastaa. Juuri sain kuulla että ystäväni koira ei treenaa enää ikinä :( Toivottavasti lepo ja särkylääkkeet pitävät pienen kiltin koiran kunnossa niin että se saa nauttia elämästä vielä monta talvea! Jaksamista!