Ihan parhaita uutisia, Otolle eilen hyppysertin myötä uusi titteli :) Pieni raitapaita on nyt myös Suomen hyppyvalio, sairaan hienoa!

Olin jo vähän luopunut toivosta että hyppyradoilla ikinä sijoituttaisiin tarpeeksi korkealle ja että se viimoinen hyppyserti osuisi kohdalle. Nollia kyllä osataan hyppiksillä tehdä, mutta yleisin sijoitus on ollut 7.-13. jos kisailijoita on se normaali noin 30. Eilen meillä kävi tuuri! Viitasen Annen rata oli sellainen, että hyllymahdollisuuksia riitti ja nopeammat vilahtivat joko putkeen kun piti mennä kepeille tai ihan loppuradasta eksyivät väärälle hypylle. Sijoitus oli toinen, ja kun voittajalla oli sertitili täynnä, niin hyppyserti siirtyi meille.

Otostahan tuli elokuussa 2008 agilityvalio hyppyradan voitolla. Minua oli jo pitkään askarruttanut, että voidaanko tuo voitto laskea mukaan hyppyvalion arvoon kun oli jo käytetty agilityvalion arvoa anottaessa. Laamasen Miaan on ihan varmasti luottaminen eikä tarvi pelätä että kukaan tulee viemään meiltä valioruusuketta pois. Mian mukaan riittää, että Otolla on normaalien agilityratojen voittoja tuon hyppyratavoiton jälkeen, joten tuon ensimmäisen hyppyratavoiton voi käyttää myös tähän uuteen valionarvoon.

Ja jotta minulla olisi vielä enemmän ihmettelemistä, riitti aika myös toisella hyppyradalla palkinnoille, kolmanneksi. Kaksi rataa, kaksi palkintopallisijoitusta, ei lainkaan huono päivä :)