Lauantaina 3.1. tehoryhmän treenejä veti Janne Pukkila. Jannen radoilla oli monta erityisesti mulle ja Otolle kinkkistä kohtaa, jotka olisi pitänyt malttaa ohjata loppuun asti.

Neliöityjä numeroita ei menty vaan nuo itse lisäämäni punertavat numerot.

Neloselta puomille vienti oli vaikea. Jos en ohjannut kunnolla, Otto kävi hyppäämässä myös ykköshypyn. Mun piti todella malttaa varmistaa että koira tulee mukana, mutta kuitenkin piti myös liikkua jotta ehti varmistamaan puomin alastulon. Kepeillä Otto lopetti kerran kesken. A:lle mennessä tosi "jyrkkä" takaaleikkaus sai Oton aina hidastamaan, mutta eipä vilahtanut puomille.

 

 Tokalla radalla samanlainen vaikea kohta oli vitoselta kutoselle. Tein vitoselle jaakotuksen, mutta silti Otto kävi hyppäämässä myös viereisen hypyn. Kun vähän vekkasin ja sitten jaakotin ennen vitosta, sain Oton kääntymään loistavasti kohti oikeaa hyppyä. 13-hypyltä Otto A:lle puomin sijasta kun en yhtään kääntänyt. Tuohonkin kohtaan sopi sitten lopulta jaakotus, mä kuulema viljelen niitä :) Pitää kyllä paikkansa... Puomin jälkeiset hypyt oli meille vaikeat, koska Otto tulee puomin alastulon juosten, ja silloin hypyn 15 jälkeinen kaarre on pitkä kun vielä itsekin painoin sitä pitemmälle liikkeelläni. Sylkkäri olisi tohon oivallinen, mutta kun en mää vaan osaa...