Nukkumaan pitäisi kiireesti käydä mutta hyvin sujuneitten treenien jälkeen on niin täpinöissään ettei heti malta.

Tehistreeneissä kouluttamassa Niinu, jee :) Parina edellisenä viikkona Rannikon Timo on juoksuttanut meidät henkihieveriin, ja tietyllä tavalla siitäkin nauttii, mutta oli tänään vaan paljon inhimillisempi meininki. Ensin mentiin koko rata ja sitten hiottiin pätkiä kuntoon.

Miksei sitä osaa tehdä käännöksiä oikein ennen kuin joku taas muistuttaa. Totta kai koira valuu käännöksessä jos itsekin liikkuu siihen suuntaan, miksi ihmeessä se oikea sijoittuminen ja oikeansuuntainen liike on niin vaikea muistaa. Käännöksiä saatiin petrattua paljon oikealla ajoituksella.

Niinulta tuli hyvä vinkki lähtötilanteeseen. Ei heti pidä mennä siihen oikeaan kohtaan mistä kutsuu koiran, vaan ensin voi mennä yhteen kohtaan, kehua koiraa, siirtyä toiseen kohtaan, kehua, jne. Tuo täytyy nyt muistaa.

Mutta sitten se osio johon olen erityisen tyytyväinen, Otto nyt on aina vallan taitava. Sunnuntain treeneissä ja tänään tuntui siltä, että tehtiin Jepsun kanssa oikeasti Agilityä ja vieläpä yhdessä. Tehtiin tänään Jepsun kanssa pätkää Niinun radasta. Pätkällä sai irrota hypylle sivusuunnassa, irrota eteenpäin, takaaleikata, kokeilla päällejuoksua ja kääntyä tiukasti. Ja kaiken tuon Jep osasi :) Eka kerta mentiin minirimoilla niin että yksi rima oli maksina, ja sen Jepsu pudotti. Tuon pudotuksen jälkeen nostin kaikki rimat melkein maksiksi ja sen jälkeen kaikki pysyivät ylhäällä. On Jepissä vaan eri tavalla vauhtia kuin Otossa. Kiihdytyksissä jään ihan jälkeen.

Antaisin aika paljon siitä hyvästä että pystyisin treenaamaan Jepsun kanssa niin kuin normaalit ihmiset. Toisaalta taas olen pähkäillyt niin, että jos Jepsun kanssa voisi treenata "aina", niin en muuta varmaan tekisikään kun treenaisin.

Ehkä se on hyvä, että nämä treenihetket täydellisesti keskittyvän mustavalkoisen kanssa ovat harvinaista herkkua, ei näitä muuten osaisi arvostaa :)